Mainostoimisto Brand MNGR
Kyllä
Brand MNGR on mainostoimisto, jonka missio on auttaa asiakkaitaan brändäyksen avulla. Pieninkin toimenpide on bränditoimenpide. Tiedämme, että brändi muuttaa käyttäytymistä. Se helpottaa ostamista, luo tavoitteellisia mielikuvia ja tekee elämästä hauskempaa. Hauska huomata, että myös RE/MAX uskoo missioomme.
Brändi on yrityksenne arjen näkyvin osa, se jalkautuu ovikylteistä kampanjoihin, käyntikorteista verkkoviestintään ja työvaatteista liikelahjoihin. Siksi uskomme, että visuaalisesti kiinnostava ja viestinnällisesti houkutteleva brändi takaa menestyksen.
Brand MNGR on kumppanisi. Kuuntelemme, toimimme läpinäkyvästi ja rakentavasti. Yhteistyömme on parhaimmillaan kuin matka, jossa jokainen saa enemmän kuin osaa odottaa.
Kaikki on oikeastaan vain yhden sanan päässä. Haluaisitko kokeilla?
Sanoista ideoiksi, ideoista teoiksi
Osaamme löytää olennaisen. Jalostamme sen ideaksi, luomme sille brändin mukaisen visuaalisuuden ja viestinnällisen kehyksen. Ja lopulta idea muuttuu tulokseksi.
Kehitämme ja arvioimme toimintaamme jatkuvasti. Olemme ennakkoluulottomia ja avoimia, mutta emme kritiikittömiä. Haluamme olla asiakkaittemme mielestä helppo, tehokas ja selkeä kumppani.
Koska me kaikki olemme erilaisia, perustuu toimintamme yksilöllisiin ja räätälöityihin ratkaisuihin.
Seuraavat kaksi kokonaisuutta helpottavat hahmottamaan toimintatapaamme:
Hyvin suunniteltu yritysidentiteetti on taikaa.
Se vaikuttaa omiin työntekijöihin, luo innostusta ja helpottaa yritystä tarjoamaan tuotteitaan asiakkaan mukaan. Syntyy tuloksia ja tuottavaa liiketoimintaa.
Brand MNGR -yritysilme on räätälöity konsepti ja visuaalinen strategia, joka rakentuu kunkin asiakkaan tarpeiden mukaan. Se koostuu brändin elintärkeistä elementeistä, joita ovat logo, liikemerkki, värit, fontit, esitteet ja www-sivut sekä näiden yhtenäisyys kaikessa viestinnässä.
Unohda tapauskohtainen markkinointi.
Brand MNGR -sopimus on tuotekonsepti, jossa yhdessä suunnittelemme yrityksellenne vuoden markkinointisuunnitelman ja toteutamme sen.
Brand MNGR -sopimus koostuu neljästä WorkShop suunnittelupäivästä ja kuukausikohtaisesta toteutuksesta. Kuukausittainen toteutukseen käytettävä tuntimäärä sovitaan asiakkaan tarpeiden mukaisesti.
Referenssit
Lisää referenssejä löydät Brand bookistamme.
Kokemus tekee meistä vahvoja
Olemme seitsemän toimintavuotemme aikana auttaneet yli 140:tä yritystä erilaisissa brändäykseen, myyntiin ja markkinointiin liittyvissä haasteissa. Tähän vedoten voimme hyvällä omatunnolla sanoa, että osaamme löytää asiakkaan strategiasta ja toiminnasta juuri ne olennaiset asiat, jotka puemme helposti ymmärrettäviksi viesteiksi.
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
Tältä me näytämme lukuina

Brand MNGR on yritys, jonka ydinosaamista ovat brändäys ja visuaaliset identiteetit. Ihmisemme ovat lahjakkaita ja työhönsä tosissaan suhtautuvia tekijöitä, joita ajaa eteenpäin aito intohimo laadukasta suunnittelutyötä kohtaan.
No front page content has been created yet.



























































